Hyvinvointiklinikka Hyrinä

Hyvinvointialojen osallistava pedagogiikka ja työelämän uudet tarpeet –hankkeen tavoitteena on kehittää työelämälähtöistä hyvinvointialan oppimisympäristöä, edistää nuorten tasa-arvoa sekä vahvistaa osallisuutta.

Hyvinvointiklinikan tarkoituksena on edistää opiskelijoiden työelämässä tarvittavaa ammattitaitoa ja verkostoitumista. Lisäksi hyvinvointiklinikka vahvistaa opettajien osallistavan pedagogiikan osaamista, sekä työssäolevien ammattitaitoa.

torstai 27. elokuuta 2015

Hyvinvointiklinikka Hyrinän yhteinen aloitus 17.8.2015

Hupsista vaan kesä meni. Tai oikeastaan säiden puolesta vasta tuli, mutta lomat ovat nyt takanapäin. Käynnistyneen lukuvuoden toinen viikko aloitettiin Hyvinvointiklinikka Hyrinän yhteisellä aloituksella. Lähes kahdeksankymmentä hyvinvointialan opiskelijaa oli perehtymässä monialaisen Hyvinvointiklinikan tarkoitukseen oppimisympäristönä ja harjoitusyrityksenä. Lisäksi opiskelijoille kerrottiin Hyvinvointiklinikkaan liittyvästä hankkeesta.

Hyvinvointiklinikka Hyrinässä opiskelijat työskentelevät aina sen mukaan, millaista taitoa ja osaamista heille kertyy opintojen edetessä. Enemmän vastuuta yrityksen toimintaan liittyvistä asioista ottavat viimeisen vuoden lähihoitajaopiskelijat sekä toisen vuoden kosmetologi- ja parturi-kampaajaopiskelijat. Yhteinen aloitus koskikin juuri näitä opiskelijoita ja heidän opettajiaan, tai paremminkin valmentajiaan.

Osa kolmannen ja toisen vuoden hyvinvointialan opiskelijoista on jo työskennellyt Hyrinässä, mutta tänä lukuvuotena heidän tehtävänään on ottaa suurempi vastuu esimerkiksi asiakaspalvelusta, tarjouksien tekemisestä työtilauksiin sekä työtilauksien organisoimisesta, suunnittelusta ja toteutuksesta (tuon alla olevan kuvan hilpeän joukon toimiessa sparraajina).

Iloinen valmentajien joukko odottaa opiskelijoita
 yhteiseen aloitukseen

Workshopien aiheina olivat Hyrinän arvot,
hyvän työyhteisön pelisäännöt ja
 oman osaamisen tuotteistaminen
 Lyhyen orientaation jälkeen opiskelijat ryhtyivät monialaisissa pienryhmissä pohtimaan ja konkretisoimaan Hyvinvointiklinikka Hyrinän arvoja (vastuullisuus, arvostava kohtaaminen, monialainen yhteistyö sekä kestävä kehitys). Opiskelijat pohtivat myös millaisia pelisääntöjä yhteisessä yrityksessä työskenteleminen tarvitsee sekä millaista osaamista heillä jo on palveluiden tuotteistamiseksi.  

Opiskelijoilta nousikin suorastaan huikeita ajatuksia siitä, mitä Hyrinän arvot tarkoittavat heille ja miten niiden pitäisi näkyä heidän työskentelyssään. Tästä käydystä arvokeskustelusta teen vielä erillisen blogikirjoituksen myöhemmin.

Hienoa oli myös kuulla, millaisia asioita hyvässä työyhteisössä pitää olla. Esimerkkeinä vastuunottamista omasta ja yhteisestä tekemisestä, rohkeutta ja kykyä antaa sekä vastaanottaa rakentavaa palautetta, yhteisen päämäärän tavoitteleminen, ymmärrys että erilaisella tekemisellä pääsee samaan tulokseen ja ennen kaikkea rentoa tekemistä. 

Rennosta tekemisestä puheen ollen... päivä oli napakka rutistus josta on hyvä jatkaa eteenpäin yrittäjyyskasvatuksen ja yrittelijäisyyden parissa. Tätä kirjoittaessa keikkaa jo kovasti pukkaa. Hyrinässä on siis alkanut uusi toimintavuosi uusien työntekijöiden kanssa.

Terveisin,
Jenniina Bies-Wikgren 

Kuvassa vasemmalta Tanja Peuranpää, Elina Ikonen, Sari Hautasaari, Outi Pyrhönen, allekirjoittanut sekä Tiina Tarvonen

PS. Huomasittehan valmentajien päällä olevat hienot paidat? Samanlaiset työpaidat jaettiin päivän aikana myös opiskelijoille.