Hyvinvointiklinikka Hyrinä

Hyvinvointialojen osallistava pedagogiikka ja työelämän uudet tarpeet –hankkeen tavoitteena on kehittää työelämälähtöistä hyvinvointialan oppimisympäristöä, edistää nuorten tasa-arvoa sekä vahvistaa osallisuutta.

Hyvinvointiklinikan tarkoituksena on edistää opiskelijoiden työelämässä tarvittavaa ammattitaitoa ja verkostoitumista. Lisäksi hyvinvointiklinikka vahvistaa opettajien osallistavan pedagogiikan osaamista, sekä työssäolevien ammattitaitoa.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Hemmottelupäivät Reumayhdistykselle


Parturi-kampaajien ja kosmetologien Hyrinä -keikka 2.11 ja 10.11

Asiakkaalle tehdään hierontaa

2.11 oli ensimmäinen Hyrinäkeikka, johon osallistuivat järjestäjiksi ensimmäistä kertaa 1. vuoden opiskelijoista kuusi. Kolme hiuspuolelta ja kolme kosmetologeilta. Järjestäjät eli tiimivetäjät olivat vastuussa aikatauluista eli siitä monelta hoidot alkavat, monelta asiakkaat menevät syömään ja milloin uudet hoidot alkavat. Tiimivetäjät myös päättivät kuka luokkalaisista tekee mitäkin.

Alussa esittäydyimme kaikille asiakkaille, heitä oli yhteensä 13. Kerroimme keitä olemme ja mitä alaa opiskelemme. Kerroimme päivän kulusta, jaoimme porukan puoliksi ja ohjasimme heidät oikeisiin paikkoihin. Puolet menivät siis kosmetologien hoitoihin ja puolet parturi-kampaajien. Ruokailun jälkeen vaihdoimme.

Tässä laitetaan
kasvonaamiota

Reumayhdistykseen kuuluvat naiset kävivät kosmetologeilla kasvohoidoissa 2.11 ja 10.11. Hoito kesti noin 2,5h ja siihen sisältyi alkupuhdistus, analyysi, kuorinta, höyrytys, epäpuhtauksien poisto, hieronta, naamio, loppuvoide ja mikäli asiakas tahtoi niin pikainen jälki ehostus. Parturi-kampaajien palveluihin kuuluivat molempina päivinä hiustenleikkaus ja föönikampaus tai hiusten tehohoito. Tehohoitoon sisältyi rentouttava päähieronta.

Asiakkaat saivat antaa myös palautetta oman halun mukaan palauteboxiin, jonka olimme itse tehneet palautelomakkeita myöten. Luimme palautteet ensimmäisen (2.11) hyrinäkeikan jälkeen, ja mietimme niiden pohjalta olisiko seuraavaa keikkaa (10.11) varten jotakin parannettavaa. Palautteet olivat positiivisia, siltä kannalta mihin me tiimivetäjät pystyimme itse vaikuttamaan. 


Asiakkaat sanoivat kosmetologi palveluiden olevan ammattimaisesti tehty, kehuivat hierontoja rentouttavaksi ja lupasivat myös tulla uudelleen hoitoihin. Osa heistä varasi parturikampaajille jo uuden ajan. Olimme selvästi onnistuneet ja tästä oli hyvä jatkaa seuraavaan keikkaan!


Jälkiehostusta hoitojen päätteeksi


Toisena keikkapäivänä 10.11. asiakkaita oli yhdeksän. Aloitimme aamun samalla tavalla eli kokoonnuimme ja kerroimme päivän aikataulusta. Emme kuitenkaan jakaneet heitä kahteen ryhmään vaan kaikki menivät ensin parturi-kampaajien luo ja jatkoivat ruokailun jälkeen kosmetologien palveluihin. Päivästä saatu palaute oli jälleen erittäin positiivista!

Tarjolla oli hiusten leikkausta...
Asiakkaat nauttimassa hiustenpesusta


...tai tehohoitoa

Terveisin hius15 -ryhmän tiimivetäjät,
Viivi, Mea ja Henna



perjantai 13. marraskuuta 2015

Hopulle loppu!

Osaavaa ohjeistusta tarjolla
nilkan nyrjähdykseen
Tänään vietetään Tapaturmapäivää, onhan perjantai 13. päivä! Tämän vuoden teemana on Hopulle loppu, eli huomion kiinnittämistä kiireeseen, jolla voidaan ennaltaehkäistä tapaturmia kotona, työpaikalla ja liikenteessä. Tapaturmapäivän verkkosivuilta löytyy muun muassa kiireen tason -testi, kampanjavideoita sekä tietoa Tapaturmapäivästä.


Parhaillaan kuntoutumisen tukemisen tutkinnon osassa opiskeleva lähihoitajaopiskelijaryhmä otti vastaan työtilauksen hyvinkääläisestä peruskoulusta. He suunnittelivat ja toteuttivat kaikille 9. luokkalaisille toiminnallisia pisteitä, joissa harjoiteltiin erilaisia ensiaputaitoja. Oppilaille konkretisoitiin pyöräilykypärän käytön merkitystä, tajuttoman potilaan auttamista, nyrjähtämisen kylmä - koho - kompressiota, miten toimia hätätilanteessa ja kuinka toimia, jos verensokeri on alentunut (pisteessä jaetut tikkarit ilahduttivat).


Avaruuslakanan käyttö ja tajuttoman
saaminen kylkimakuulle
Prosessi tähän työtehtävään valmistautumiseen ja toteuttamiseen oli hieno kokemus taas meille valmentajille, mutta etenkin opiskelijoille. Opiskelijat saivat työkeikasta oppia oman osaamisen tunnistamisesta, yhteistyöstä ja tiimityöskentelystä, toiminnan suunnittelemisesta ja organisoimisesta sekä ohjaamisesta.

Päivä oli rankka, sillä aamupäivän aikana opastusta ensiavussa sai yli 70 oppilasta. Päivä oli myös ennen kaikkea antoisa, sillä oppilaat osallistuivat ahkerasti pisteillä oleviin harjoituksiin ja hienoa oli, miten opiskelijat muuttivat ja joustivat suunnitelmista tarpeen mukaan, tsemppasivat toisiaan ja olivat innoissaan Hyrinässä työskentelyyn.


Käytäthän...
...pyöräilykypärää?



Hopulle loppu -teema näkyi Hyriassa muutoinkin alkuviikosta. Nuorten ja aikuisten koulutuksen lähihoitajaopiskelijoita osallistui Voihan työelämä -viikkoon järjestämällä pop-up tempauksia. Tämän viikon teemoina onkin ollut Tapaturmapäivän lisäksi Stressin hallinta sekä Työ ja perhe-elämä. Lisää työelämästä voit käydä lukemassa Työterveyslaitoksen sivuilta Voihan työelämä ja testata esimerkiksi kuinka stressaantunut olet.

Turvallista viikonloppua,
Jenniina