Hyvinvointiklinikka Hyrinä

Hyvinvointialojen osallistava pedagogiikka ja työelämän uudet tarpeet –hankkeen tavoitteena on kehittää työelämälähtöistä hyvinvointialan oppimisympäristöä, edistää nuorten tasa-arvoa sekä vahvistaa osallisuutta.

Hyvinvointiklinikan tarkoituksena on edistää opiskelijoiden työelämässä tarvittavaa ammattitaitoa ja verkostoitumista. Lisäksi hyvinvointiklinikka vahvistaa opettajien osallistavan pedagogiikan osaamista, sekä työssäolevien ammattitaitoa.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Lastenhoitokeikka Suomen hemofiliayhdistykselle 14.-15.5.2





Olimme 14.-15.5. Nuuksion hotellilla hoitamassa hemofiliaa sairastavia lapsia sillä aikaa kun vanhemmille pidettiin luentoja sairautta koskien. 

Hemofilia on perinnöllinen verenvuototauti, jota sairastaa noin 300 suomalaista. Uusia hemofiliatapauksia todetaan noin viisi vuosittain. Hemofiliaa on kaksi tyyppiä, yleisempi hemofilia A ja sitä harvinaisempi hemofilia B. Tauti voi johtua myös geenimutaatiosta. 

Hemofiliassa veren hyytymistekijöitä eli valkuaisaineita on veressä liian vähän tai ne eivät toimi kunnolla, jolloin veri ei hyydy normaalisti. 

Oireita ovat mustelmien syntyminen, haavojen vuoto kestää pitkään sekä kipu, turvotus ja puutuminen nivelissä, joka johtuu verenvuodosta kudosten sisään. Toistuvat vuodot niveliin voivat johtaa vaikeisiin pysyviin nivelmuutoksiin, joita voidaan estää hyytymistekijähoidolla.  


Aamulla pyysimme jokaista vanhempaa
täyttämään lomakkeen lapsestaan, jotta saisimme
tietää lapsen hoidossa huomioitavia asioita.
 


Hemofiliaa hoidetaan antamalla hyytymistekijää suonensisäisesti. Vaikeassa hemofiliassa annetaan vuotojen ehkäisemiseksi hyytymistekijää säännöllisesti 2–3 kertaa viikossa lapsille, jotka helposti kolhivat itseään tai sitä tarvitseville. Lievemmissä tapauksissa hyytymistekijää annetaan aina kun vuoto todetaan tai sitä epäillään. 

Saimme nähdä kun 12 -vuotias poika
laittoi itselleen lääkkeen suonensisäisesti








Vietimme aamupäivät ulkoillen lasten kanssa. Hotellin pihassa oli leikkipuisto, jossa oli kiipeilyteline, keinut ja hiekkalaatikko. Lasten ohjaus oli helpompaa, kun oli rajattu alue, missä olimme. 

Pihassa oli myös frisbeegolf-korit ja pelailimme pienissä ryhmissä. 

Ulkoillessa piti ottaa huomioon lasten sairaus ja välttää suuremmat kolhut.  


Yhdistys tarjosi meille ruuan ja se oli hyvää! 


Saimme tutustua erilaisiin materiaaleihin, esimerkiksi yhdistyksen omaan lehteen.
Akseli ja kaveri K
asi ja Vesseli olivat lapsille suunnattuja tietopaketteja hemofiliasta.






Sisällä leikimme ja pelasimme lasten kanssa sekä piirsimme ja väritimme kuvia.
Olimme varanneet lapsille leluja ja pelejä 
sekä yhdistykseltä oli myös leluja. 

Terveisin tiimivetäjä
Taru

torstai 26. toukokuuta 2016

Apuvälinemessut 12.5.2016

Hyvinkään seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry ja OmaisOiva -hanke järjestivät yhteistyössä muiden yhdistysten ja yritysten kanssa mini apuvälinemessut Onnensillassa 12.5.2016. Olimme paikalla edustamassa Hyrinää ja tekemässä kävijöille fyysisen toimintakyvyn mittauksia; tasapainoa ja lihasvoimaa. Lisäksi annoimme vinkkejä toimintakyvyn parantamiseen ja ylläpitämiseen. 

Valmistauduimme messuille valitsemalla ensin testit jotka testaavat toiminnallista tasapainoa ja ylä- ja alaraajojen lihasvoimaa. Näitä olivat tug-testi, osioita Bergin tasapainotestistä, puristusvoima-testi sekä tuolilta ylösnousu-testi. Harjoittelimme näiden testien ohjaamista, ja kävimme läpi mitä tulokset tarkoittavat. Suunnittelimme ajankäyttöä ja päätimme tehdä kullekkin kävijälle kaksi testiä, toimintakyvyn mukaan. Teimme valmiiksi lomakkeita johon sitten messupäivänä kirjasimme testien tulokset ja annoimme ne kävijöille mukaan. Tulostimme valmiiksi liikuntapiirakoita joiden pohjalta opastimme kävijöitä oikeanlaiseen ja riittävään liikuntaan. Lisäksi tulostimme Kävely kevyemmäksi- jumppaohjeita, joita jaoimme henkilöille joilla on tasapainon tai lihasvoiman heikkoutta. 




Kävely kevyemmäksi -jumppaohje




Puristuvoiman

testausta






















Osioita Bergin 

tasapainotestistä





















TUG -testi


Saimme hyvin markkinoitua testejä ja ihmiset olivat kiinnostuneita pisteestämme. Ajankäytön vuoksi oli hyvä suunnitelma tehdä vain kaksi testiä kullekkin osallistujalle.  Ihmiset olivat kiinnostuneita omasta toimintakyvystään ja halusivat tietää miten sitä voisi parantaa. Jaoimmekin liikuntapiirakoita ja jumppaohjeita monelle kävijälle. Messut olivat oppimisen kannalta mukava kokemusOpimme tiimityöskentelyä, testien ohjaamista ja ymmärtämistä, sekä toimintakykyä tukevaan liikuntaan ja ravitsemukseen ohjaamista asiakkaan voimavarojen mukaan. 

Messuilla oli toistakymmentä näytteille asettelijaa, jotka esittelivät mm erilaisia arjen apuvälineitä, helposti puettavia vaatteita ja tekivät muistitestejä. Harmiksemme emme ehtineet tutustua kunnolla kaikkien apuväline-estittelijöiden tuotteisiin, mutta nappasimme muutamia kuvia blogia varten. Tässä kuitenkin meistä kiinnostavimpia esitteitä. 

Eniten huomio kiinnittyi helposti puettaviin vaatteisiin. ILOMAR on pieni yritys, jota pyörittää kaksi Hyvinkääläistä naista. Vaatteet on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Ajatus oli lähtenyt liikkeelle asusteista ja siitä kasvanut vaatteiden suunnitteluun sekä valmistukseen. Ensimmäisiä toivottuja tuotteita olivat olleet ruokalaput, joita oli kehitelty myös miesten makuun. Helposti puettavat juhlavaatteet koimme hyödyllisiksi. Ne ovat kauniita ja pirteitä, mutta eivät vaadi esimerkiksi käsien hyvää liikerataa. 
























Toinen huomion kiinnittäjä oli EN apuvälineiden esittelemä Raizer-nostotuoli, joka nostaa maassa makaavan henkilön istuma-asentoon turvallisesti. Nostotuolilla yhden henkilön pitäisi pystyä suorittamaan nosto ilman erityistä voimaa. Kyseisellä näytteille asettelijalla on myös monia muita tuotteita arjen tueksi, mutta myös kuntoutuksen tueksi. Kuntoutukseen suunnatut Trainer-terapiaportaat vaikuttavat turvallisilta ja kovinkin hyödyllisiltä. 

Raizer -tuoli

Trainer - terapiaportaat















Lisäksi messuilla oli esillä älypuhelin sovellus, jonka avulla voi turvata lähimmäisen arkea. Sovelluksen sanottiin olevan helppokäyttöinen ja sen käyttämiseen ei tarvita edes lukulaseja tai lukutaitoa. Kyseessä on VISLERI sovellus, jota voi kokeilla myös ilmaiseksi. 




Tässä vielä muutamia kuvia muiden näytteille asettelijoiden pöydistä. 

Muistitestejä


Ranteelle mukavia kävelykeppejä




Sukkahousujen vetolaite

Ensivuoden messuille järjestäjät lupailivat isompia tiloja ja enemmän esittelijöitä. Niitä odotellessa! 

Linda ja Mari