Hyvinvointiklinikka Hyrinä

Hyvinvointialojen osallistava pedagogiikka ja työelämän uudet tarpeet –hankkeen tavoitteena on kehittää työelämälähtöistä hyvinvointialan oppimisympäristöä, edistää nuorten tasa-arvoa sekä vahvistaa osallisuutta.

Hyvinvointiklinikan tarkoituksena on edistää opiskelijoiden työelämässä tarvittavaa ammattitaitoa ja verkostoitumista. Lisäksi hyvinvointiklinikka vahvistaa opettajien osallistavan pedagogiikan osaamista, sekä työssäolevien ammattitaitoa.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Opettajasta valmentajaksi - kokemuksia Tiimimestari -koulutuksesta

Tämän hankkeen yhtenä tavoitteena on vahvistaa opettajien pedagogista osaamista. Aloitimmekin toisen hanketyöntekijän kanssa Tiimiakatemian Tiimimestari -koulutuksen elokuussa 2015. Lisää koulutuksesta löydät täältä. Joskus aikaisemmin lupailimme kertoa tästä koulutuksesta lisää. Nyt onkin hyvä hetki, sillä saimme Tiimimestari -koulutuksen päätökseen tammikuussa 2017. Heti koulutuksen alussa oli selvää, että juuri tätä valmennuksen mallia haluamme tuoda ja jalkauttaa Hyvinvointiklinikka Hyrinään.

Toiminta-ajatuksesta ja etenkin toimintatavasta kirjoitimme artikkelin lokakuussa 2016, kun kävimme kertomassa toiminnastamme Seinäjoella AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivillä, jonka teemana oli Komiasti yrittäjyyteen. Hyvinvointiklinikka Hyrinän toimintatapoja on sovellettu juuri Tiimimestari -koulutuksen opeista. Artikkelin löydät tästä linkistä. Suosittelemmekin, että luet artikkelin ennen kuin jatkat tämän blogikirjoituksen lukemista.

Mutta miten tästä mullistavasta tavasta oppia ja ohjata oppimista voi kertoa? Väkisin tulee mieleen Albert Einsteinin ajatus siitä, että "Learning is experience. Everything else is just information." Tätä valmentamisen tapaa on kohtalaisen mahdotonta sanoittaa, sen vallankumouksellisuus pitää kokea. Tässä blogikirjoituksessa yritämme kuitenkin hieman valottaa sitä, mitä puolentoista vuoden aikana koimme.

Tiimissä on oppimisen voimaa ja mahdollisuuksia

Hämmennystä. Aluksi koimme suurta hämmennystä. Dialogiringissä istuminen oli jotain aivan muuta, kuin mitä koulutukselta odottaa. Missä luennot ja Power pointit? Dialogiringin hienous kuitenkin avautui pian ja se olikin ensimmäisiä asioita, joita koulutuksesta otimme käyttöön. Dialogirinki mahdollistaa aitoa läsnäolemista, kuulemista ja kuulluksi tulemista. Opimme myös sen, että hämmennys on hyvästä. Hämmennyksestä alkaa syväoppiminen ja tämän tietävät jo meidän opiskelijatkin. Epämukavuusalueelle meneminen opettaa enemmän kuin tutussa ja turvallisessa pysyminen. Valmiita vastauksia ei siis ole vaan ne löytyvät opiskelijoista itsestään; tiimissä, tiimiläisinä. Valmentajan tehtävänä onkin valmiiden vastausten sijaan kysymysten kysyminen. Pieni ahdistus lupaa lopulta hyvää oppimisprosessissa. Etenkin tätä opimme Tiimimestareissa.

Monialaisuus oli myös hienoa oman ja yhteisen oppimisen kannalta koulutuksen aikana. Meidän ryhmässä oli eri ikäisiä opettajia ja yrittäjiä, erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla tavoitteilla. Joka valmennuskerraksi muodostimme uudet tiimit ja millaisia oppimisen kokemuksia monialaisuus mahdollistikin! Valmennuskerrat olivat verrattain rankkoja, kestoltaan torstai aamusta lauantai iltapäivään.  Eduksi oli kuitenkin ympäristöt, jossa valmennus tapahtui. Olimme paljon luonnossa, mikä korosti entisestään sitä ymmärrystä, mikä meillä jo oli oppimisympäristöjen merkityksestä.


Ahvenanmaalla valmennuksessa

Oppiminen on niin paljon hitaampaa kuin nopeampaa. Tätä sanomaa korostettiin koulutuksessa. Tässä hektisessä maailmassa ja työelämässä tämä usein unohtuu, kun tuloksia pitää saada aikaan nopeasti. Usein lähdemme heti hakemaan ratkaisua ja tartumme ensimmäiseen ajatukseen. Tiimimestarien valmennukset keskittyivät aina yhden teeman ympärille. Aikaa käytettiin teemaan runsaasti. Mitäpä siis jos mylläsimmekin vähän ajatuksiamme tiimissä? Päästäisiinkö johonkin vielä parempaan tulokseen?

On nähtävä erilaisia ikkunoita oppimiselle

Saimme Tiimimestari -koulutuksesta paljon konkreettisiä välineitä valmennukseen, joita käytämme arjessa. Näistä esimerkkeinä esi- ja jälkimotorolat, joiden avulla opiskelijat valmistautuvat oppimiseen ja arvioivat oppimistaan. Kävimme myös vierailulla Tiimiakatemian Sammon Takojien koulutuksessa saamassa oppia tuotteistamisesta ja sieltä toimme arkeemme palvelumuotoilun välineitä.

Tiimimestari -koulutus oli huikea matka itselle ja meille kaikille. Tätä on oppiminen. Tiimityötä ilman valmiita vastauksia. Hieman venymistä ja ennen kaikkea huikeita kokemuksia. Voimme lämmöllä suositella!


Sertifioidut Tiimivalmentajat
Sari Lähevirta-Tilli ja Jenniina Bies-Wikgren