Hyvinvointiklinikka Hyrinä

Hyvinvointialojen osallistava pedagogiikka ja työelämän uudet tarpeet –hankkeen tavoitteena on kehittää työelämälähtöistä hyvinvointialan oppimisympäristöä, edistää nuorten tasa-arvoa sekä vahvistaa osallisuutta.

Hyvinvointiklinikan tarkoituksena on edistää opiskelijoiden työelämässä tarvittavaa ammattitaitoa ja verkostoitumista. Lisäksi hyvinvointiklinikka vahvistaa opettajien osallistavan pedagogiikan osaamista, sekä työssäolevien ammattitaitoa.

lauantai 20. elokuuta 2016

Hyrinässä hyrähti!

Lukuvuosi 2016-2017 käynnistettiin kaksi päiväisillä Hyrinän aloituspäivillä 17.-18.8. Hyrähti ja isosti, sillä noin 110 opiskelijaa käynnistelivät toimintaa. Paikalle kutsuttiin lähihoitajaopiskelijat eri osaamisaloista, kolmannen vuoden kosmetologiopiskelijat ja toisen vuoden parturi-kaampaaja -opiskelijat.

Hyrinän aloituspäivän aluksi saimme kaksi viime keväänä valmistunutta lähihoitajaa, Lauran ja Tiian, kertomaan opiskelijoille, mitä Hyvinvointiklinikka Hyrinä on. Aiheesta haastattelimme muutoinkin heitä dokumentoidaksemme opiskelijoiden kokemuksia Hyrinässä opiskelusta.

Laura ja Tiia kertoivat opiskelijoille, että epäonnistumista ei tarvitse pelätä, sillä kunnolla oppiminen tarvitsee myös epäonnistumisia. Laura ja Tiia olivat yhtä mieltä siitä, että Hyrinä on paras tapa valmentaa työelämää varten, esimerkiksi ongelmanratkaisutaitoja, rohkeutta kehittää, tiimityötaitoja, joustavuutta ja omatoimisuutta.

Valmennettavana oleminen tuntui välillä jopa ahdistavaa, mutta se opetti Lauran ja Tiian mielestä parhaiten teorian soveltamista käytäntöön. Valmentajan ja opettajan erottaa muun muassa siitä, että opettaja tietää kaiken, mutta valmentaja on enemmän tiimin jäsen yhdessä opiskelijoiden kanssa työskentelemässä. Valmentajalla on myös enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hyrinä onkin oppimisympäristö, jossa opiskelijan annetaan aidosti ottaa vastuuta ja harjoitella erilaisia rooleja. Hyrinä pehmentää laskua opinnoista työelämään.

Hyrinän merkityksellisyydestä opiskelijoille kertoo jo se, että opintonsa päättäneet halusivat tulla vapaa-aikanaan kertomaan miltä opiskelu tuntui tässä oppimisympäristössä ja harjoitusyrityksessä.


Osa tämän lukuvuoden valmentajista.
Kahvilla, tottakai!

Perinteiden mukaan ensimmäisenä päivänä käytiin myös pienryhmissä pisteitä kiertäen arvokeskustelu Hyrinän arvoista (vastuullisuus, arvostava kohtaaminen, monialainen yhteistyö ja kestävä kehitys). Opiskelijat pohtivat miten arvojen tulisi näkyä työskentelyssä tänä lukuvuonna. Arvokeskustelun välissä opiskelijat saivat virkistäytyä kahvipisteellä, missä tietysti valmentajatkin piipahtivat. Valmentajista ja kahvista onkin muodostunut sisäpiirivitsi Hyrinässä, josta kirjoitettiin kirjoituksessa Valmentajien lukuvuosi 2015-2016, joka on luettavissa tästä linkistä.


Koska olet viimeksi halannut puuta?


Kuinka monta hyvinvointialan opiskelijaa mahtuu samalle korille?
Tässä viestissä riitti naurua, tiukkoja tilanteita ja luovia ratkaisuja!

Hyrinän toisena aloituspäivänä vaihdoimme maisemaa, sillä luonto- ja ympäristöneuvojiksi opiskelevat järjestivät opiskelijoille luonnon helmassa erilaista toimintaa, kuten lypsämisen harjoittelua, tietokilpailua joen varrella, luontokuvien ottamista ja puun halailua.  Tänä vuonna halusimme erityisesti vahvistaa monialaista yhteistyötä eri koulutusalojen opiskelijoiden välillä. Aamun alkajaisiksi jaoimmekin opiskelijat monialaisiin vastuukummitiimeihin, jotka jalkautuvat kummityöpaikoillemme ja yhteistyökumppaneidemme luo kartoittamaan heidän monialaisten hyvinvointipalveluiden tarpeita tälle vuodelle.


Ensiksi oli kuitenkin luvassa luontoilua. Luontoilun ja lounaan jälkeen opiskelijat pääsivät työstämään ensimmäistä työtehtävää valitsemalla tiimivetäjät ja kontaktoitumalla kummityöpaikkoihin ja yhteistyökumppaneihin tapaamisten sopimiseksi.  Seuraavaksi saammekin taas nauttia opiskelijoiden blogikirjoituksista!


Tässä yksi huikea luontokuva opiskelijoista
opiskelijoiden ottamana


Tästä on hyvä aloittaa Hyvinvointiklinikan lukuvuosi.

Terveisin,
Jenniina