Kummityöpaikkakäynnit

Kävimme tutustumassa huhti- ja toukokuun aikana hankkeen ohjausryhmään kuuluvien organisaatioiden työyksiköihin. Nämä työyksiköt ovat hankkeen kummityöpaikkoja. Oppilaitoksen ja kummityöpaikkojen yhteistyön tavoitteena on pyrkiä työelämätarpeiden mukaisen opetuksen kehittämiseen, kuten mahdollistaa käytännönläheistä ja työelämälähtöistä opetusta aidoissa tilanteissa. Samalla kuullaan työelämää siitä, millaista osaamista työelämä tarvitsee. Yhtenä hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa jo työelämässä olevien osaamista.

Tutustuimme yhteensä kuuden eri organisaation kymmeneen työyksikköön. Suurin osa näistä organisaatioista tuottaa asumispalveluita ikääntyneille. Pyysimme päästä kummityöpaikoissa aamuvuorossa olevan lähihoitajan matkaan. Halusimme nähdä hoitotyön arkea, mutta etenkin kuulla työyhteisön hoitajien ajatuksia siitä, millaista osaamista työelämä tarvitsee, mitä meidän opettajien pitäisi opetuksessa huomioida ja miten oppilaitos voisi olla mukana työyhteisöjen arjessa. Haastattelimme käynneillämme myös muutamia ikääntyneitä esimerkiksi siitä, millainen on hyvä hoitaja ja mitä kuuluu ikääntyneen hyvään arkeen.

Meidät otettiin hyvin vastaan työyksiköissä. Aluksi tietysti jännittynein tunnelmin, mutta kun kerroimme hankkeesta ja käyntimme tavoitteesta, toivetettiin tällainen yhteistyö tervetulleeksi ja kaivatuksi. Työyhteisöjen hoitajat pitivät hyvänä asiana sitä, että yhteistyötä halutaan vahvistaan työpaikkojen ja oppilaitoksen välillä ja että hoitotyön arjen ääni pääsee kuuluville. Kävimmekin useita hyviä keskusteluja hoitotyön haastavuudesta, mutta myös siitä mitä työssä palkitsee. Jaoimme myös yhteistä ymmärrystä nuorisokulttuurin muutoksesta sekä erilaisten oppijoiden oppimisen ohjaamisen haasteista ja tarpeista.

Hoitajat kertoivat, että etenkin riittämättömyyden tunne kuormittaa ja tuo haasteita arjessa. Palveluasumisessa ikääntyneiden heikentynyt fyysinen kunto ja resurssien vähyys koettiin niin, että aikaa kiireettömälle kohtaamiselle ei juuri ole. Toisaalta joissakin paikoissa oli uudelleenajateltu työn suunnittelua ja kiireet oli saatu tasoitetuksi aamuvuorosta muihin vuoroihinkin. Samalla asiakaslähtöinen hoitotyö konkretisoitui arkeen paremmin. Usein ruokailut rytmittävät päivää ja joissakin paikoissa sitä ei edes halutessa pystytty muuttamaan keittiön ohjeiden vuoksi. Kuormittavuutta koettiin myös päätöksenteon suhteen, päätöksiä on pystyttävä tekemään arjessa nopeasti ja joustavasti, sillä arki on täynnä yllättäviä ja muuttuvia tilanteita.

Hoitajat totesivat kuormittumisen olevan enemmän henkistä kuin fyysistä. Lähes kaikissa paikoissa asukkailla oli sähkösäätöinen sänky. Tarvittavat apuvälineet hankittiin asukkaalle apuvälinelainaamosta, muutamissa työpaikoissa oli joitakin apuvälineitä (kuten suihkutuoli ja suihkulavetti) hankittu työnantajan puolesta. Ergonomiaa, kuten avustusotteita ja apuvälineiden oikeaa käyttöä on kuitenkin tarpeen aika ajoin kerrata jo potilas- ja työturvallisuuden edistämiseksi sekä käytettävksi osaksi kuntoutumista edistävää työotetta.

Toiveita koulutukseen ja opetukseen esitettiin etenkin hoidon- ja huolenpidon (hohu) tutkinnon osaan. Toki toivottiin muistakin tutkinnon osista opiskelijoiden järjestävän erilaisia virike- ja toimintatuokioita sekä pienempiäkin kohtaamisen hetkiä. Varsinkin nuorten koulutuksessa korostuu hohu-jaksolla jännitys esimerkiksi pesutilanteissa. Tutkinnon osan opetusta voisi siis viedä todellisiin työympäristöihin, esimerkiksi aluksi seuraamaan hoitajien työtä ja myöhemmin avustamaan asukasruokailuissa. Ikääntyneiden ja apua tarvitsevien kohtaamiset ennen työssäoppimista helpottaisivat orientoitumista harjoitteluun.

Kummityöpaikoissa vierailujen toivotaan tiivistävän yhteistyötä sekä madaltavan yhteydenottoja työyhteisöjen ja oppilaitoksen välillä. Tästä on hyvä jatkaa uusin ideoin ja suunnitelmin kohti tulevaa lukuvuotta.

Terveisin,
Jenniina Bies-Wikgren