Olimme suorastaan jännän äärellä kuntoutuksen sekä sairaanhoidon ja
huolenpidon osaamisalaopiskelijoiden kanssa. Jalkauduimme hyvinkääläisen
palvelutalon tiloihin ottamaan vastaan asiakkaita hierontaan sekä
hyvinvointikioskiin joulu-tammikuussa. Asiakasvastaanottoja oli yhteensä viitenä päivänä, joina
kuntoutuksen osaamisalaopiskelijat vastasivat hieronnan asiakaspalvelusta sekä
sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalaopiskelijat Hyvinvointikioskin mittauksista
(verenpaine, PEF, verensokeri, kolesteroli ja hemoglobiini, lisäksi
kuntoutuksen osaamisalaopiskelijat osallistuivat kioskiin puristusvoiman
mittaamisella).
Tiimivetäjien palaveria |
Opiskelijat työskentelivät työvuorojen mukaan, joista joka
työpäivälle erikseen valitut tiimivetäjät pitivät huolta. Tiimivetäjien
vastuulla oli varmistaa, että työvuoroissa oli tarpeellinen määrä työntekijöitä
ja tiimivetäjät tekivät tarvittaessa muutoksia työvuoroihin ja -tehtäviin. Tiimivetäjät
huolehtivat myös, että työntekijöillä oli aina tarvittavat välineet ja materiaalit saatavilla. Aamut alkoivat siis tohinalla. Tiimivetäjien vastuulla oli myös asiakkaiden vastaanotto ja ohjaaminen.
Paikalla olleet valmentajaopettajat antoivat tarvittaessa tukea opiskelijoille, jotka hoitivat tehtävänsä vastuuta
kantaen ja harjaantuen itsenäisiin ratkaisuihin sekä oma-aloitteisuuteen. Työntäyteiset päivät sisälsivätkin runsaasti oppia asiakkaiden kohtaamisesta ja vastuullisuudesta työmenetelmien hallinnan harjaantumista unohtamatta. Me valmentajat seurasimme ilolla opiskelijoiden työskentelyä ja etenkin siitä saatuja oppimiskokemuksia.
Tässä sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalaopiskelija
Elinan kirjoitus Hyvinvointikioskin viimeisestä päivästä:
Sairaanhoidon
ja huolenpidon osaamisalan opiskelijoiden päivä Sahanmäen palvelutalon
terveyskioskissa 19.1.2016
Aamu alkoi rauhallisesti paikkoja laitellessa ja päivän
ohjelmaa sekä sisältöä kerratessa. Mukanamme oli kuntoutuksen osaamisalan
opiskelijoita jotka hoitivat terveyskioskissa puristusvoimaa, olivat kassalla
sekä tekivät ennalta varattuja hieronta-aikoja. Mukanamme myös oli 2 opettajaa,
sairaanhoidon ja huolenpidon sekä kuntoutuksen osaamisalasta.
Aamulla verenpaineen mittauksessa kävi vain yksi asiakas
joka oli ennen jo käynyt terveyskioskissa. Pitkin päivää asiakkaita kertyi
yhteensä kuusi. Yksi asiakkaistamme oli nähnyt lehdessä ilmoituksen ja tätä
kautta osasi tulla kioskiin. Hän oli innoissaan ja hyvin kiitollinen
palveluistamme. Ryhmähenki ja tiimityö oli hyvää pitkin päivää ja saimme
hyvää palautetta. Ruokailutkin sujuivat joustavasti.
Terveyskioskin jatkoa ajatellen tulimme tulokseen, että
kioskin olisi hyvä olla joka kerta eri paikassa sillä moni kertoi jo käyneensä
aiemmin. Muuten kioski oli
kokonaisuudessaan mieluinen oppimistilanne sillä se tarjosi haasteita ja
oikeita asiakkaita sekä tasapuolisesti vastuuta. J
Tavarat pakattu. Lisäksi reput täynnä oppimiskokemuksia! |
Terveisin,
Jenniina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti