Olimme 14.-15.5. Nuuksion hotellilla hoitamassa hemofiliaa sairastavia lapsia sillä aikaa kun vanhemmille pidettiin luentoja sairautta koskien.
Hemofilia on perinnöllinen verenvuototauti, jota sairastaa noin 300 suomalaista. Uusia hemofiliatapauksia todetaan noin viisi vuosittain. Hemofiliaa on kaksi tyyppiä, yleisempi hemofilia A ja sitä harvinaisempi hemofilia B. Tauti voi johtua myös geenimutaatiosta.
Hemofiliassa veren hyytymistekijöitä eli valkuaisaineita on veressä liian vähän tai ne eivät toimi kunnolla, jolloin veri ei hyydy normaalisti.
Aamulla pyysimme jokaista vanhempaa täyttämään lomakkeen lapsestaan, jotta saisimme tietää lapsen hoidossa huomioitavia asioita. |
Vietimme aamupäivät ulkoillen lasten kanssa. Hotellin pihassa oli leikkipuisto, jossa oli kiipeilyteline, keinut ja hiekkalaatikko. Lasten ohjaus oli helpompaa, kun oli rajattu alue, missä olimme.
Pihassa oli myös frisbeegolf-korit ja pelailimme pienissä ryhmissä.
Ulkoillessa piti ottaa huomioon lasten sairaus ja välttää suuremmat kolhut.
Yhdistys tarjosi meille ruuan ja se oli hyvää! |
Saimme tutustua erilaisiin materiaaleihin, esimerkiksi yhdistyksen omaan lehteen. Akseli ja kaveri Kasi ja Vesseli olivat lapsille suunnattuja tietopaketteja hemofiliasta. |
Sisällä leikimme ja pelasimme lasten kanssa sekä piirsimme ja väritimme kuvia. Olimme varanneet lapsille leluja ja pelejä sekä yhdistykseltä oli myös leluja. |
Terveisin tiimivetäjä
Taru
Taru
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti