21.4.2016
Olimme Hangonsillan
päiväkodissa pitämässä näytelmän nimeltä Lumikin kommellukset. Näytelmään
kuului tarinan kertoja Susi sekä näyttelijät Lumikki, Rumpali ja Supermies.
Näytelmässä Lumikki ja hänen ystävänsä Rumpali menivät metsään eväretkelle,
mutta Lumikki loukkasi nilkkansa, kun ei uskonut metsän reunalla olevaa
varoitusta eikä yleisöä. Apuun riensi supermies ja nilkka hoidettiin kolmen
K-kirjaimen mukaisesti eli nilkkaan laitettiin kylmäpussi Lumikin eväskorista,
se nostettiin ylös supermiehen ja yhden vapaaehtoisen viskarin/eskarin
avulla ja Rumpali sitoi kaulaliinansa sen ympärille. Pidimme esityksen erikseen ensin viskareille ja
sen jälkeen vielä eskareille. Näytelmän aikana osallistimme katsojia
mukaan kyselemällä heiltä ohjeita ja apua nilkan hoitamiseen. Eläydyimme kaikki rooleihime hyvin ja ryhmätyöskentely sujui hyvin suunnittelusta
toteutukseen asti. Kaikki meni sekä meidän että osallistujien osalta hyvin ja
saimme lapsilta sekä henkilökunnalta positiivista palautetta. Opimme
näyttelytaitoja, heittäytymistä sekä ryhmätyöskentelyä. Tämä myös opetti meitä
suunnittelemaan asiakaslähtöisesti eli kohderyhmälle sopivaksi.
Mukana näytelmän toteutuksessa olivat SOTE14BH:n opiskelijat tiiminvetäjänään Piia. Muita tiiminjäseniä olivat Elina, Nitta ja Roni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti